Aineiden siirtyminen on kehittynyt mahdollisimman tehokkaaksi systeemiksi.
Ruoansulatuskanavassa aminohapot ja sokeri kulkeutuvat passiivisesti ohutsuolen seinämien läpi, sillä niillä on konsentraatiogradientti elimistön suuntaan. Pitoisuus säilyy ohutsuolen sisällä isompana kuin ohutsuolen seinämän soluissa, koska jo aiemmin imeytyneet ravintoaineet eritetään verenkiertoon. Ravintoaineet kulkeutuvat siis passiivisesti ohutsuolen läpi, joten elimistöllä ei ole järkeä käyttää energiaa aktiiviseen kuljetukseen. Aivan kaikki ravintoaineet eivät imeydy, mutta se ei haittaa. Elimistö ei halua käyttää ravintoaineiden imeytymiseen enempää energiaa, kuin mitä se niistä ravintoaineista saa.
Munuaisissa tilanne on toinen, koska elimistö haluaa pitää kiinni jo aiemmin hankkimistaan ravintoaineista. Siksi passiivinen diffuusio ei riitä, vaan alkuvirtsasta halutaan imeyttää takaisin mahdollisimman paljon aminohappoja ja sokeria. Tähän elimistö on valmis käyttämään energiaa, joten kuljetus on aktiivista.
Rasvaliukoiset aineet ovat sikäli yksinkertaisempia, että koska ne pystyvät kulkeutumaan solukalvon läpi diffuusiolla ilman proteiinipumppuja tai kanavia, niin elimistö ei myöskään säätele niiden kulkeutumista yhtä tarkasti kuin aminohappoja ja sokereita.