Kestävän kehityksen osa-alueet
Kestävä kehitys voidaan jakaa neljään eri ulottuvuuteen:
1. Ekologinen kestävyys
- Sisältää mm. biodiversiteetin säilymisen ja uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön
- Jokapäiväisessä elämässä tarkoittaa ekologisen jalanjäljen pienentämistä
2. Taloudellinen kestävyys
- Sisältää mm. elinkaariajattelun, ekotehokkuuden, kuluttajakasvatuksen sekä uusiutumattomien luonnonvarojen käytön rajoittamisen
3. Sosiaalinen kestävyys
- Tarkoittaa kaikkien kansojen tasavertaisia mahdollisuuksia tyydyttää perustarpeensa
4. Kulttuurinen kestävyys
- Tarkoittaa erilaisten kulttuurien ja erilaisten tarpeiden hyväksymistä
Ekologinen jalanjälki
Se kertoo, kuinka suuri maa- ja vesialue tarvitaan yhden maapallon asukkaan kuluttaman ravinnon, materiaalien ja energian tuottamiseen sekä syntyneiden jätteiden käsittelyyn.
Tämä alue saisi olla korkeintaan noin kaksi hehtaaria, jotta käyttäisimme maapallon resursseja kestävästi. Tällä hetkellä sen globaali keskiarvo on 2,7 hehtaaria, ja suomalaisen jalanjälki on keskimäärin 6,2.
Omaa ekologista jalanjälkeä voi pienentää:
- Suosimalla enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa
- Suosimalla pyöräilyä, kävelyä ja julkisia liikennevälineitä ja vähentämällä yksityisautoilua sekä lentomatkoja
- Säästämällä energiaa
- Vähentämällä tuotteiden ja palveluiden kulutusta (kohtuutalous)
Ekotehokkuus
Sillä tarkoitetaan sitä, että tehdään enemmän tavaroita ja palveluja samalla kun tuotetaan vähemmän päästöjä ja saasteita.
Ekologinen selkäreppu kuvaa tuotteeseen siihen koko elinkaaren aikana kuluneita luonnonvaroja.
Ekotehokkuutta voidaan kuvata MIPS-luvulla, joka saadaan jakamalla tuotteen ekologisen selkärepun paino sen käyttökertojen määrällä.
Esimerkiksi jos kirjan tuottamiseen vaaditaan 5kg luonnonvaroja, mutta sen lukee 10 ihmistä, tulee MIPS-luvuksi 0,5kg.
Ekotehokkuutta parannetaan:
- Kierrättämällä (kiertotalous)
- Korjaamalla rikki menneet tuotteet
- Tuotteen koko elinkaaren ympäristövaikutuksia pienentämällä
Ekososiaalinen sivistys
Ekososiaalinen sivistys tarkoittaa sitä, että ihminen ymmärtää luonnon ja muiden ihmisten merkityksen itselleen ja ympäristölleen. Sen omaksuminen takaisi elämän säilymisen maapallolla.