Opiskelupaketti 2

Kaupunkiekologia

Tutkimus

Kaupunkiekologialla tarkoitetaan kaupunkiluonnon erityispiirteiden tutkimista. Se on varsin uusi tutkimusala, mutta sillä on paljon sovelluskohteita kaupunkien suunnittelussa ja rakentamisessa.

Kaupungit poikkeavat elinympäristönä muusta luonnosta monella eri tavalla. Käydään ensin lapi abioottisia tekijöitä, ja paneudutaan sitten kaupungin kasvillisuuteen sekä eläimistöön.

Ympäristötekijät

Kaupungissa voidaan ajatella olevan häiriötila koko ajan päällä.

Häiriö tarkoittaa mitä tahansa ympäristötekijää, joka muuttaa ekosysteemiä merkittävästi. Kaupungeissa tämä ympäristötekijä on tietenkin ihminen. Ihmisen toiminta luokitellaan häiriöksi, sillä ilman ihmisen ylläpitoa kaupunkiympäristö palautuu varsin nopeasti alueen alkuperäisen ekosysteemin kaltaiseksi.

Merkittäviä kaupunkien abioottisia ympäristötekijöitä on seitsemän:

  1. Kaupungissa on keskimäärin lämpimämpää kuin muualla (lämmitys ja auringon lämpöä sitovat rakennukset)
  2. Vaikka kaupungeissa sataa enemmän kuin muualla, ympäristö on kuiva, sillä sadevedet valuvat viemäreihin
  3. Liikenne ja teollisuus tuottavat paljon rehevöittäviä ja happamoittavia päästöjä
  4. Kaupungeissa käytetään paljon keinovaloa, joka häiritsee eliöiden luonnollista vuorokausirytmiä
  5. Kaupunkiympäristö on jatkuvassa murroksessa: Ihmiset rakentavat, purkavat ja muokkaavat kaupungin infrastruktuuria jatkuvasti
  6. Eliöille suotuisia elinympäristöjä, kuten puistoja, esiintyy kaupungissa laikkuina
  7. Kaupungissa on paljon melusaastetta ja muita häiriötekijöitä

Kasvillisuus

Seuraavaksi tutkitaan vähän kaupunkien kasvillisuutta:

  • Määrällisesti vain vähän
  • Eri lajeja on paljon (paljon erilaisia ekolokeroita)
  • Sopeutuneita kuivuuteen
  • Niukinta keskustassa, runsainta kaupungin reuna-alueilla
  • Esimerkkejä piharatamo, vesiheinä ja voikukka

Eläimistö

Lopuksi vielä kaupungissa viihtyvien eläinten tunnuspiirteitä:

  • Monet ovat laaja-alaisia (pystyvät sopeutumaan monenlaisiin ympäristöihin)
  • Monet ovat ihmisen pöytävieraita (esim. kotihiiri ja isorotta) tai niiden saalistajia (esim. kettu)
  • Joidenkin lajien käyttäytyminen on muuttunut (esim. lokit ovat kaupungissa röyhkeitä, mutta luonnossa arkoja. Tämä johtuu luonnonvalinnasta: röyhkeät linnut saavat kaupungissa enemmän ruokaa kuin arat)
  • Vain vähän hajottajia, koska hajotettava materiaali viedään pois
  • Esimerkkejä orava, varpunen, kotisirkka, kotihiiri ja lepakot

Monivalintatehtävät:

1. Mikä seuraavista väitteistä ei pidä paikkaansa?

Correct! Wrong!

2. Mikä seuraavista väitteistä kuvaa kaupungin kasvillisuutta?

Correct! Wrong!

3. Mikä seuraavista väitteistä ei kuvaa kaupungin eläimistöä?

Correct! Wrong!