Evoluutiosta on paljon todisteita, tärkeimpinä niistä
- fossiilit
- anatomiset rakenteet
- DNA ja kromosomit
- havainnot nykyisin tapahtuvasta evoluutiosta.
Fossiilit
Fossiili voi olla mikä tahansa muinoin elänyt eliö, joka on säilynyt nykypäiviin saakka esimerkiksi kivettymänä. Fossiileja voi jakaa moneen eri kategoriaan:
- mikrofossiilit ovat mikroskooppisen pieniä, esimerkiksi bakteereita, siitepölyhiukkasia ja alkueläimiä.
- Johtofossiilit ovat hyvin tärkeitä, koska ne ovat eläneet lyhyen aikaa suhteellisen laajalla alueella. Tämän takia niitä käytetään fossiilien suhteellisen iän määrittämiseen. Toisin sanoen, jos maasta löytyy tietyltä syvyydeltä johtofossiili, vaikkapa trilobiitti, tiedetään, että kaikki fossiilit, jotka löydetään sen alapuolelta eli ennen kuin trilobiitit elivät, eli 540-350 miljoonaa vuotta sitten.
- Välimuotofossiilit todistavat evoluutiota käytännössä. Niissä on kahden eri eliön piirteitä, ja niistä näkee, että mikä on kehittynyt mistäkin. Esimerkiksi liskolintu osoittaa, että matelijoilla ja linnuilla on ollut yhteinen kehityslinja.
- Fossiilisarjoilla näemme jonkin eliön kehityskaaren. Se koostuu saman eliön eri- ikäisistä fossiileista. Esimerkiksi hevosen evoluutiosta meillä on tarkka kuva, koska meillä on hevosen fossiilisarja, mistä näemme, kuinka hevonen on ajan saatossa kehittynyt hevoseksi.
- Elävät fossiilit ovat pysyneet suhteellisen muuttumattomina jo kauan. Esimerkkejä ovat siili, krokotiili ja meritähti.
Miten fossiilien ikää voidaan arvioida? Siihen käytetään radioaktiivisia iänmääritystä, esim. hiilen isotooppi 14:staa.
Näin se toimii: Radioaktiivista hiiltä kertyy kosmisen säteilyn vuoksi ilmakehään. Hiili sitoutuu kasveihin ja niitä syöviin eläimiin. Radioaktiivisen hiilen määrä on siis elossa olevalla elilöllä vakio. Mutta kun eliö kuolee, sen sisällä oleva radioaktiivinen hiili alkaa vähitellen hajota. Koska tiedämme sen puoliintumisajan, voimme laskea fossiilin iän sen perusteella, kuinka paljon sillä on radioaktiivista hiiltä jäljellä.
Anatomiset rakenteet
Anatomisista rakenteista meitä kiinnostaa erityisesti samansyntyiset eli homologiset rakenteet. Näitä on esimerkiksi delfiinin räpylä ja ihmisen käsi: vaikka ne näyttävätkin aika erilaisilta, niin niistä löytyvät samat luut samassa järjestyksessä. Ne ovat vain sopeutuneet eri tehtäviin.
Toinen anatomiasta löydettävä evoluution todiste on surkastumat. Ne ovat elimiä, jotka ovat jääneet tarpeettomiksi evoluution myötä. Esimerkkejä näistä on ihmisellä häntäluu, jaokkeelliset vatsalihakset sekä korvanliikuttajalihakset.
DNA ja kromosomit
Nykyteknologia on mahdollistanut evoluution tutkimisen myös perimän avulla. Keskeisin näistä tavoista on DNA-molekyylien vertailu keskenään. Tällä tavalla on selvitetty, että ihmisen ja simpanssin DNA:n emäsjärjestys on n. 98% sama.
Perimää voi tutkia myös muilla tavoilla. Voi esimerkiksi vertailla kromosomien määrää ja laatua eri lajien välillä. Toisaalta tietyissä DNA:n kohdissa tapahtuu mutaatioita vakionopeudella. Tämän nopeuden perusteella voidaan rakentaa molekyylikello, joka kertoo, kuinka kauan sitten tutkittavien lajien kehityslinjat erkanivat toisistaan.
Havainnot nykyisin tapahtuvasta evoluutiosta
Lopuksi meillä on vielä esimerkkejä nykyisin tapahtuvasta evoluutiosta. Tunnetuin on varmasti ihmisten tekemä eläinten ja kasvien jalostus.
Ennen ihmisiä vaaleat koivumittarit menestyivät paremmin. Teollisen vallankumouksen jälkeen nähtiin, kuinka pian kaikki koivumittarit olivatkin tummia. Tätä ilmiötä kutsutaan teollisuusmelanismiksi, ja se myös yksi todiste evoluutiosta.
Bakteerien antibioottiresistenssi eli -kestävyys on myös evoluution todiste. Siinä antibiootit, jotka aiemmin tehosivat, eivät tapakaan enää bakteerikantaa, koska sille on kehittynyt vastustuskyky. Näistä kannoista tunnetuin on MRSA-niminen sairaalabakteeri.
